JARMAKE.COM – Ole kuin kotonasi
  
  

No moro nääs!

Omakuva Minä olen Jari Mäkeläinen. Olin aikaisemmin Jari-Pekka mutta kyllästyin väliviivaan ja nimen yleiseen pituuteen. Joten päätin vaihtaa nimeni Jariksi, koska se on kompakti ja se on myös cool. Toinen etunimeni on tuotakin coolimpi Steve. Koska aikaisempi lempinimeni J-P ei ole enää pätevä, voit kutsua minua jollakin seuraavista "Jari", "J", "Jarza", "Ö", "Öri" tai "Tsei". Ainahan voit tietysti kehittää ihan uuden lempinimenkin.

Olen syntynyt 80-luvun alkuvaiheilla ja olen aluperin lähtöisin Tampereelta, vaikka viimeiset muutamat vuodet ovat kuluneet Helsingissä asustellessa, jossa myös toinen isoveljeni Jouni asuu. Mansesterissa puolestaan asuu toinen veljeni Keijo, pikkusiskoni Anne-Mari ja isäni. Olen välillä mm. opiskelujen takia asunut myös Lammilla, Porissa ja Espoossa.
Pidän Helsingissä asumisesta, sillä ison kaupungin tahti, palveluiden monipuolisuus ja läheisyys ovat mieleeni. Toki meren läheisyys on Helsingin selvä plussa. Vaikka olen Helsinkiin jo tottunut, kuitenkaan en panisi pahakseni Tampereelle takaisin muuttamista, Manse kun on mielestäni varsin rento kaupunki asua ja olla. Ja sieltähän on peräisin tuo mainio herkku - Tapolan mustamakkara. Olen myös viihdyttänyt itseäni ajatuksella ulkomaille (lähinnä Jenkkeihin, Britanniaan, Saksaan tai Hollantiin) töihin muuttamisesta muutamaksi vuodeksi. Toistaiseksi tämä on jäänyt idea-asteelle.


Tampere - Kaupunki kahden järven välissä
Tampere - Kaupunki kahden järven välissä

Työni

Olen titteliltäni QA Consultant (QA = Quality Assurance) - hieno vai mitä?! Käytännössä tuo tahtoo sanoa, että testaan tietokone- ja mobiiliohjelmistoja sekä webbipalveluita leipätyökseni. Kun päädyin testaushommiin, koin ammatin välittömästi omakseni. Olen erittäin innostunut testauksesta, sillä se on monimuotoinen, jatkuvasti kehittyvä ja haasteellinen ala. Vaikka testaustyö kuulostaakin äkkiseltään pitkälti rutiinipohjaiselta työltä, se ei sitä todellakaan ole. Käytännössä työ vaatii paljon luovaa ajattelua, oppimis- ja päättelykyä. Mikäli asia itsestäni riippuu, niin uskon olevani testaushommissa vielä monen monituista vuotta tästä eteenpäinkin.

Persoona

Pohjimmiltani katson olevani reilu suomalainen perusäijä mieheksi (joskin hitusen nörtähtävä). En omaa uskonnollista mielipidettä, en kuulu enää edes kirkkoon. Myöskään politiikkaan en osaa sanoa juuta enkä jaata. Likainen salaisuuteni kuitenkin on, että olin noin 8 vuotta demarinuorten jäsen. Puolustuksekseni täytyy tosin sanoa, että liityin täysin vahingossa ja laiskuuteni takia en saanut eroa aikaiseksi aiemmin. Yritn kyllä aina muuttojen yhteydessä jättää kertomatta demarinuorille uuden osoitteeni, mutta silti aina onkivat sen esiin ja niinhän se jäsenlehti kolahti luukustani säännöllisesti.
Huumorintajuani kutkuttaa erityisesti sarkasmi ja ironia. Sen lisäksi mm. brittihuumori saa usein suupieleni korviin. Tietysti Manselaisena Kummeli-tyyppinen sketsihuumori iskee ihan kympillä.
Alkaa näyttämään pahasti, että olen ikisinkku. Mikäli olet vastakkaista sukupuolta, asut pk-seudulla ja olet sinkku, niin ihan vain vinkkinä, että sähköpostilaatikkooni mahtuu kyllä uusia viestejä...

Harrastukset

Harrastan epäsäännöllisesti urheilua, eniten tykkään sulkapallosta ja keilauksesta. Aikaisemmin harrastin kuntonyrkkeilyä ja Savate Formea, joka on kuntoversio ranskalaisesta potkunyrkkeilystä. Viimevuonna laji jäi väliin, koska rikoin olkapääni muuton yhteydessä. Ehkäpä tulevana kesänä jatkan lajia jälleen.
Kirjoittaminen on myös yksi mieluisia harrastuksiani, kirjoittelen runoja ja lähinnä lyhyitä tarinoita, muutaman sellaisen voit lukea Tekstit-osiossa. Hiljattain tarjosin muutamalle isolle kustantajalle kustannettavaksi kirjoittamaani runokirjaa, mutta yksikään ei ole uskaltanut sitä painoon asti päästää.
Olen myös kiinnostunut Italialaisesta kulttuurista, niinpä kävin aikuislukiossa opiskelemassa italiaa harrastuspohjalta pari vuotta sitten. Olen myös yhden vuoden ajan haastanut itseni opiskelemaan hollannin kielen alkeita kansalaisopistossa. Se ei oikein luonnistunut halutulla tavalla, mutta tulipahan sentään kokeiltua.
Aikaisemmin olin mukana myös Pääkaupunkiseudun Tradenomien hallituksessa mukana järjestämässä jäsentapahtumia. Voinkin ylpeänä sanoa, että olen kerran elämässäni onnistunut järjestämään edes ryyppäjäiset panimolla.
Tietysti IT-alan luonteeseen kuuluu, että vapaa-aikaa kuluu myös (aivan liikaa?) alan parissa. Tietokoneen ronkkiminen, www-sivujen tekeminen (kuten nämä sivut) ja muu alan seuraaminen vievät oman osansa vapaa-ajasta.

Mottonani on: Tulipahan tämäkin sitten nähtyä

Musamaku

Musiikkia Musiikkimakuni painottuu 80-/90-luvun rockiin/poppiin ja mm. sellaiset bändit kuten U2, Queen ja The Scorpions pauhaavat kuulokkeista usein. Sen lisäksi kuuntelen aika laajalti esimerkiksi Jay Jay Johansonin, John Mellencampin, System Of A Downin, The Streetsin, YUP:n, Eppujen, Popedan jne jne. tuotantoa.
Kuriositeettina kuuntelutottumuksissani on Zucchero -nimellä esiintyvä artisti, joka on Suomessa vähemmän tunnettu italialainen softrock -pappa, parhaiten taidetaan tuntea kappaleesta "Senza Una Donna". Omasta mielestäni tuo kappale ei kuitenkaan kuvaa hyvin Zuccheron tuotantoa vaan rohkaisisin kaikkia kuuntelemaan esimerkiksi tuoreimman albumin "Fly":n, tai aikaisemmista albumaiesta "Shake":n tai duettoalbumin "Zu & Co". Olen Un po' di Zucchero -nimisen epävirallisen Zucchero faniklubin jäsen. Kuulun aina välillä myös viralliseen Zucchero faniklubiin.
Jostain päähänpinttymästä innostuneena ostin viime keväänä sähköbasson. Olemattomien musiikkilahjojeni johdosta se on ollut kämppäni nurkassa enemmän koristeena kuin harrastusvälineenä.

Haaveet

Haaveena tulevaisuudessa on perinteisesti omakotitalo, hieno auto ja ehkäpä se hirsimökki siellä järven rannalla rantasaunoineen. Sellainen tavallinen unelma, sen toteutumista ei lottovoitto ainakaan haittaisi.
Toisena vaihtoehtona on voittaa työlupa USAn viisumiarvonnassa ja karistaa jalkani Suomi-neidon hameen pölyistä. Voisin mennä näyttämään vähän jenkeille kuinka sitä kuuluu ohjelmistoja testata Eurooppalaiseen malliin.

Siinäpä se, olikin aika pitkä tekstiksi. Voit siis syystäkin läimäistä itseäsi selkään ja juoda onnittelukahvit koko tekstin loppuun lukemisen kunniaksi, hyvin tehty! Jos jotain jäi askarruttamaan, laitappa viestiä vieraskirjaan tai sähköpostia niin koetan raapaista tänne aiheesta. Se on moro ny! 



jari jarmake (piste) com
  

Olen Twitterissä Valid XHTML 1.0 Transitional  Valid CSS!